Tästä on jo jonkun aikaa ja aikomukseni oli kirjoittaa ihmeellisestä jalkakivustani, mutta unohdin koko homman joten teen sen nyt.
Vasen jalkani oli toista kuukautta kipeä. Eräänä lauantaiaamuna se vain yhtäkkiä alkoi puutumaan. Nousin sängystä ja heti alkoi puutuminen. Kävin vessassa ja menin katsomaan telkkaria. Alkoi ahdistamaan kun jalka puutui yhä enemmän ja enemmän. Se ei tuntunut normaalilta puutumiselta, siihen liittyi myös kipua kun polvesta alaspäin se oli puutunut kivikovaksi. Menin takaisin sänkyyn ja kiemurtelin vain ahdistuksessani. En pystynyt enää laittamaan jalalle painoa, sillä se ei kestänyt puutumisen takia. Puutuminen kestä koko päivän, mutta illalla se alkoi hieman helpottaa hieromalla lonkan kohdalta. Pystyin hiukan kävelemään ja puutuminen ajoittain hävisi, mutta tuli aina takaisin. En saanut nukutuksikaan kovin hyvin. Aamulla puutuminen oli poissa.
Maanantaina kouluun mennessäni huomasin, että vasempaan jalkaan oli jäänyt lihasheikkoutta. Jos kävelin yli kymmenen askelta, pohjelihakset väsyivät niin, että oli hankalaa kävellä. Käväisin terkkarilla, joka antoi mulle ajan terveyskeskukseen. Viikko meni suht normaalisti, vaikka jalka yhä väsyi. Tuli viikonloppu ja lauantai. Silloin tuli uudenlainen kipu. Jalkapohja ja pohje tuli niin kipeäksi, ettei oikein tiennyt miten päin olisi. Lepokivu oli todella kova. En nukkunut juuri ollenkaan tulevina öinä. Lääkäriin menin sitten maanantaina. Ilmoittautumisluukulle oli jonoa ja jouduin seisomaan, mutta se oli erittäin tuskallista ja lähin tuolikin oli vähän kauempana, että olisin menettänyt jonotuspaikkani jos olisin mennyt istumaan. Lopulta oli pakko mennä istumaan ja jonkun ajan päästä pääsin sitten luukulle. Lääkäri epäili veritulppaa ja käski mennä verikokeeseen. Pelotti kyllä hieman, mutta eikun odottelemaan verikokeen tuloksia. Lääkäri soitti seuraavana päivänä aamulla, että tulehdusarvot ovat hiukan koholla, että lähettää paperit menemään keskussairaalan päivystykseen. Pitäisi siis mennä mahdollisimman pian sinne. Olin soittanut isälle, että tulee tänne, koska en pysty kävelemään mihinkään. Hän tuli samana päivänä joten lähdimme heti päivystykseen. Aloin jo panikoida mitä sieltä mahtaa löytyä, kun jouduin ultraäänitutkimukseen. Vasen jalka ultrattiin, mutta sieltä ei onneksi kuitenkaan mitään löytynyt.
En saanut ekalla päivystyskerralla mitään reseptiä kipulääkkeeseen, vaikka pyysin. Joten piti vain kituuttaa menemään, jolla normi panadol ei auttanut yhtään mitään. Lepokipu oli yhä kova viikon mittaan ja parin päivän kuluttua käytiin uudestaan päivystyksessä, koska alkoi mennä hermo jatkuvaan kipuun. Ultrattiin uudestaan eikä vieläkään mitään löytynyt. Eli kyseessä ei ollut veritulppa. Sain ainakin nyt lääkäriltä reseptin tulehduskipulääkkeeseen, mutta se ei auttanut pätkääkään. Aloin epäillä jonkinmoista hermopinnettä.
Tuli viikon loma ja menin kotiin Seinäjoelle. Kipua oli yhä. Kävin kotopuolessakin muutamaan otteeseen terveyskeskuksessa. Sain kaksi uutta reseptiä kipulääkkeisiin - nekän eivät auttaneet. Käväisin keskussairaalan puolellakin päivystyksessä, sieltäkään ei löytynyt mitään. Yhteensä viidet verikokeet otettiin, ja tulehdusarvot oli yhä hieman koholla, joskin laskeneet hieman ensimmäisen viikon tuloksista. Päivystyksessä lääkäri huomasi, että jalan lihakset oli todella kireällä, joten epäili, että kyse siitä. Ihmettelin kovasti, miksei sitä aikaisemmin voitu huomata.
Palatessani Poriin käväisin taas teekoossa terkkarin kautta, jossa lääkäri arveli, että kipu tullut jalkateristäni, joissa holvikaari painunut. Käväisin myöhemmin fyssarilla, joka sanoi suurinpiirtein samaa, mutta koska lääkäri ei antanut mulle lähetettä niin en jatkanut fyssarilla käyntiä, olisi tullut liian kalliiksi. Seuraavalla viikolla käyn toisella fyssarilla ajatuksena pohjallisten teettäminen. Fyssari paineli lihaksia ja löysi pohkeesta yhä kipeän kohdan, siellä syvällä lihaksissa. Jalkapohjassakin kipeä kohta, suurinpiirtein keskikohdilla. Tämä fyssari sanoi, että kyse on lihaskalvon tulehduksesta. Tullut luultavasti jalkaterien virheasennosta, joten pohjalliset todella tulevat tarpeeseen. En vieläkään ymmärrä, miksi tämä kaikki alkoi kuin salama kirkkaalta taivalta. Loogisemmalta tuntuisi jos ongelmat tulisivat vähitellen.
Nyt on sitten teetetyt pohjalliset kengissä. En kyllä ole huomannut mitään muutosta missään, mutta ainakin pitäisi pitää jalkaterät oikein. Jalkakivut ovat vähentyneet, mutta yhä vieläkin vasemman jalat lihakset väsyvät, jos jouduin oikein pitkään kävelemään. Pyöräillessä tai ratsastaessa ei tapahdu väsymistä, joten voin ainakin harrastaa jompaakumpaa liikuntaa. Tosin vasemman jalan jalkaterä on yhä hieman kylmempi kuin toinen ja isovarvas tuntuu hieman puutuneelta. Nämä kaksi ongelmaa jäivät ensimmäisestä kipuviikosta. Ehkä nekin kuitenkin häviävät ajan myötä...
Tämmöinen romaani! Teki mieli vain kirjottaa jotain ajatuksia ylös tästä kokemuksesta.
A blog for my personal interests, thoughts and hobbies. Not very interesting stuff actually. You have been warned. Mainly in Finnish, but some posts are in English too.
sunnuntai 29. huhtikuuta 2012
maanantai 23. huhtikuuta 2012
Miittinkiä
En hirveästi kirjoittele arkipäivän asioista tänne blogiin, mutta nyt voisi olla sellaisen paikka. Oli nimittäin tuossa viikonloppuna erään foorumin foorumilaisten kesken miitti Seinäjoella. Oli ihan mukava reissu se. Käytiin Piikissä syömässä ja sitten hengattiin Torikeskuksessa. Spämmäsin tuttuun tapaani piirrustusvihkoihin kaikkea muka hauskaa kamaa, mutta mikäpä siinä. Populaa paikalla oli... peräti kahdeksan henkilöä! Ja tällaisessa paikassa kuin Seinäjoki, eli ihan hyvin.
Viikonlopun ajan Berneri oli meillä yötä koska miitti ja siinä sitten ahkerasti istuttiin tietokoneen ääressä pienessä datisluolassamme. Ja pelattiin hiiripeliä. Ok, kyllä me jotain muutakin tehtiin, mutta enimmäkseen hiiripeliä.... Niin mikä elämä? Onko se jotain syötävää? :o

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012
Luin sitten kirjan...
Tuossa viime viikolla luin kirjastossa nopsaan Karl Marxin Kommunistisen manifestin. Ihan vaan mielenkiinnosta. Täytyy sanoa, että Engel ja Marx ovat aika hmm, tulisesti kirjoittaneet tuon manifestin. Mutta eipä siitäkään tullut mitään näin loppupeleissä, kuten on tullut huomattua. Jotenkin tuntui siltä, että he koko ajan puhuvat itseään pussiin. Takaraivossa tietysti kummitteli George Orwellin Eläinten vallankumous, joka kuvastaa aika hyvin mitä tuosta manifestista ajattelen. Porvarit kaiken pahan alku ja juuri? Yksityisomistus? Noh, joskus luolamiesaikoihin kenties ihmiset elivät pienin ryhminä ja kaikki oli yhteistä ja hyvin meni, mutta nyt niin ei vain ole. Me ei vaan yksinkertaisesti pystytä siihen enää kun ollaan niin itsekkäitä omanedunajattelijoita. Minkäs sille mahtaa - kai jokainen haluaa itsellensä hyvän elämän? Ja nyt kun meillä on vielä elävä esimerkki kuinka Neuvostoliitossa elettiin niin Marxin aatteet voitaneen kuopata. :D
Eipä tässä muuta tällä kertaa. Teki mieli vain kirjoittaa ajatuksia ylös.
Eipä tässä muuta tällä kertaa. Teki mieli vain kirjoittaa ajatuksia ylös.
perjantai 9. joulukuuta 2011
Making some progress... I guess?
Yosh, I haven't written here in a looong time. I have been drawing and painting quite a lot, so have I made progress? I posted some canine paw sketches in February and now it is December.... Almost a year without posting anything to my blog about my hobby.
So, here we go. In the beginning of 2011 I haven't drawn canines so much; paws were the hardest part. Now, about 11 months later, they are a lot of easier to draw. Furthermore, drawing realistic fur was also kinda hard, but now it's kinda ok too. I'm kinda happy about my progress so far. My goal is to handle different kind of painting styles and art styles, especially realistic. And I'm happy about that I have started to use watercolors much more often than before.
Here's something I have done lately:
More my artworks can be seen in here: http://arsenicc.deviantart.com/

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011
Koululiikunnan kaksi puolta
Pitkästä aikaa taas blogin pariin. Tällä kertaa aiheena koululiikunta. Aihe on ollut jo monen monta kertaa mielessä, mutta nyt otan niskasta kiinni ja kirjoitan mielipiteeni aiheesta.
Henkilökohtaisesti minä en haluaisi koululiikuntaa lisättävän, ainakaan pakollisina kursseina. Voi sitä nöyryyttävän tunteen määrää, kun on itse huonokuntoinen ja kaikki muut urheilevat paljon enemmän kuin minä. Sain huonot ajat juoksulajeista ja en saanut kuntotesteistä juuri mitään. Tuntui koko ajan siltä, että muut katsoivat nenän vartta pitkin, kun he urheilevat muutenkin ties mitä harrastuksenaan ja ovat kymmenen kertaa parempia kuin minä. Joukkuelajeissa minut valittiin aina viimeisenä, eikä kukaan ikinä syöttänyt minulle palloa. Ne, jotka haluavat lisää koululiikuntaa taitavat itse olla näitä, jotka urheilevat jo ihan tarpeeksi. Tavallisia nörttipulliaisia ei taida moinen kiinnostaa, ainakaan minua. Usein tuntien jälkeen on jäänyt vain vitutus ja paha mieli, kun on porukan huonoin. Koululiikunta voi tuntua minunlaisilleni suorastaan epämiellyttävältä pakkopullalta, joka on vain pakko tehdä. Innostus liikkumiseen ei kyllä silloin ainakaan kasva.
Tulipa tällainen vuodatus, mutta minkäs teet...

torstai 10. helmikuuta 2011
Päivän uutiset
Tulinpa tässä tylsyydessäni selanneeni Ilta-Sanomien ja Helsingin Sanomien uutisia. Jotenkin tuntuu, että meno on vielä hullumpaa kuin vaikkapa viime vuosisadan alussa, tosin mistäs sitä tietää, kun en ole elänyt silloin.
Aloitetaanpa uutisten pienimuotoinen käsittely.
Eliitin jälkikasvu hakee pääkaupunkiseudun yliopistoihin
Öö, tutkiiko opettajat jokaisen hakijan taustat? Onko se edes sallittua? Tuntuu jotenkin utopistiselta, että opiskelemaan pääsisi suhteilla, vanhempien asemalla tai jollain muulla perusteella kuin lukion/ammattikoulun todistuksella ja pääsykokeen tuloksella.
Kissojen julma kohtelu paljastui
Huh huh mitä settiä. Pistää vihaksi se, eivätkö ihmiset oikeasti yhtään mieti mitä eläimilleen tekee. Jos on kykenemätön tai haluton huolehtimaan lemmikeistään, on parempi etsiä eläimelle uusi koti kuin se, että menossa on eläinrääkkäyksen piirteet. Eikö tuolla kissojen omistajalla käynyt yhtään mielessä vaikka siivota huoneet tai pistää myyntiin ylimääräiset kissat, joista ei pysty huolehtimaan. Oletan, että kuka nyt oikeasti ottaisi yli 19 kissaa ns. huvikseen, ilman että tyyppi olisi tyyliin suurpiirteinen kissakasvattaja, joka pitää kissansa HYVÄSSÄ HOIDOSSA. Lisäksi ihmetyttää se, että ko. eläinrääkkääjälle JÄTETTIIN kaksi kissaa! Mitä ihmettä! Eläimet pois tuollaiselta kokonaan. Mieluiten pysyvä eläintenpitokielto, sillä vaikuttaa siltä, että kohta tilanne on samassa jamassa kuin ennenkin. 600 euron sakko on kyllä melkoisen heppoinen.
Poika oli jäädä auton alle suojatiellä, kuljettaja pakeni paikalta
Todella vastuutonta autoilua. Autoilija näkee, että joku on menossa suojatielle. Autoilija tööttää eikä pysähdy. Autoilijan KUULUU pysähtyä eikä itsekkäästi yrittää päästä ohi. Mitä siitäkin tulisi, jos moottoriajoneuvoiset eivät kunnioittaisi jalankulkijoita tai pyöräilijöitä? No, tässähän nähtiin jo mitä voi tapahtua. Erittäin hyvää käytöstä kuskilta myöskin, kun ei pysähtynyt katsomaan miten pojalle kävi. Hälytyskellot taitaa jääneen soimatta...
Mies ryösti Siwan kirveellä uhaten Kuopiossa
Jo on epätoivosta puuhaa kun alentuu ryöstämisen tasolle. Kukaan täysjärkisen ei edes pitäisi ajatella tällaista toimintaa toteutusmielessä. Miksi ihmiset edes miettivät rikoksia siltä kantilta, että se on ok jos ei jää kiinni?
Liika sokeri altistaa sydäntaudeille
No shit, Sherlock!
Biaudet ei kiristäisi turvapaikanhaun perhe-ehtoja

Ei ei ei. Ei yhtään enempää maahanmuuttajia, jotka elävät tuilla ja eivät edes yritä intergoitua vallitsevaan kulttuuriin. Jos perheen nuori on hakenut turvapaikkaa, niin muiden pitäisi myös hakea, mikäli haluaa päästä maastaan pois. Jos töpeksii, niin takaisin sinne, mistä tulikin. On meillä omissakin rikollisista tekemistä.
Jotain hyvää sentäs.
Mikä tässäkin mättää? Mikä ihme siinä on, jossei pysty määrittämään miesten ja naisten palkkoja samoiksi? Pistää lakiin, että palkan täytyy olla sama molemmilla sukupuolilla piste. Eikä mitään mutinoita työnantajilta.
Tosi mauton pila. Veikkaan, että joku koulun oppilaista vääntänyt kiusoitellakseen tämän.
Että sellasta tällä kertaa.
maanantai 7. helmikuuta 2011
Practising canine paws
Today I practised some canine paw anatomy. I really hope that I can draw realistic paws (including other anatomy of canines) someday! I think I made some progress today... Just have to work hard to accomplish my goals, like always. Those two quick sketches are all © mine, do not use without permission. Done with Photoshop and Wacom tablet.
Tunnisteet:
canine,
dog,
drawing,
koira,
koiraeläin,
luonnos,
piirtäminen,
sketch,
susi,
wolf
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)