torstai 10. helmikuuta 2011

Päivän uutiset

Tulinpa tässä tylsyydessäni selanneeni Ilta-Sanomien ja Helsingin Sanomien uutisia. Jotenkin tuntuu, että meno on vielä hullumpaa kuin vaikkapa viime vuosisadan alussa, tosin mistäs sitä tietää, kun en ole elänyt silloin.

Aloitetaanpa uutisten pienimuotoinen käsittely.

Eliitin jälkikasvu hakee pääkaupunkiseudun yliopistoihin
Öö, tutkiiko opettajat jokaisen hakijan taustat? Onko se edes sallittua? Tuntuu jotenkin utopistiselta, että opiskelemaan pääsisi suhteilla, vanhempien asemalla tai jollain muulla perusteella kuin lukion/ammattikoulun todistuksella ja pääsykokeen tuloksella.

Kissojen julma kohtelu paljastui
Huh huh mitä settiä. Pistää vihaksi se, eivätkö ihmiset oikeasti yhtään mieti mitä eläimilleen tekee. Jos on kykenemätön tai haluton huolehtimaan lemmikeistään, on parempi etsiä eläimelle uusi koti kuin se, että menossa on eläinrääkkäyksen piirteet. Eikö tuolla kissojen omistajalla käynyt yhtään mielessä vaikka siivota huoneet tai pistää myyntiin ylimääräiset kissat, joista ei pysty huolehtimaan. Oletan, että kuka nyt oikeasti ottaisi yli 19 kissaa ns. huvikseen, ilman että tyyppi olisi tyyliin suurpiirteinen kissakasvattaja, joka pitää kissansa HYVÄSSÄ HOIDOSSA. Lisäksi ihmetyttää se, että ko. eläinrääkkääjälle JÄTETTIIN kaksi kissaa! Mitä ihmettä! Eläimet pois tuollaiselta kokonaan. Mieluiten pysyvä eläintenpitokielto, sillä vaikuttaa siltä, että kohta tilanne on samassa jamassa kuin ennenkin. 600 euron sakko on kyllä melkoisen heppoinen.

Poika oli jäädä auton alle suojatiellä, kuljettaja pakeni paikalta
Todella vastuutonta autoilua. Autoilija näkee, että joku on menossa suojatielle.  Autoilija tööttää eikä pysähdy.  Autoilijan KUULUU pysähtyä eikä itsekkäästi yrittää päästä ohi. Mitä siitäkin tulisi, jos moottoriajoneuvoiset eivät kunnioittaisi jalankulkijoita tai pyöräilijöitä? No, tässähän nähtiin jo mitä voi tapahtua. Erittäin hyvää käytöstä kuskilta myöskin, kun ei pysähtynyt katsomaan miten pojalle kävi. Hälytyskellot taitaa jääneen soimatta...

Mies ryösti Siwan kirveellä uhaten Kuopiossa
Jo on epätoivosta puuhaa kun alentuu ryöstämisen tasolle. Kukaan täysjärkisen ei edes pitäisi ajatella tällaista toimintaa toteutusmielessä. Miksi ihmiset edes miettivät rikoksia siltä kantilta, että se on ok jos ei jää kiinni?

Liika sokeri altistaa sydäntaudeille
No shit, Sherlock!


Biaudet ei kiristäisi turvapaikanhaun perhe-ehtoja
Ei ei ei. Ei yhtään enempää maahanmuuttajia, jotka elävät tuilla ja eivät edes yritä intergoitua vallitsevaan kulttuuriin. Jos perheen nuori on hakenut turvapaikkaa, niin muiden pitäisi myös hakea, mikäli haluaa päästä maastaan pois. Jos töpeksii, niin takaisin sinne, mistä tulikin. On meillä omissakin rikollisista tekemistä.

Jotain hyvää sentäs.

Mikä tässäkin mättää? Mikä ihme siinä on, jossei pysty määrittämään miesten ja naisten palkkoja samoiksi? Pistää lakiin, että palkan täytyy olla sama molemmilla sukupuolilla piste. Eikä mitään mutinoita työnantajilta.

Tosi mauton pila. Veikkaan, että joku koulun oppilaista vääntänyt kiusoitellakseen tämän.

Että sellasta tällä kertaa.

maanantai 7. helmikuuta 2011

Practising canine paws

Today I practised some canine paw anatomy. I really hope that I can draw realistic paws (including other anatomy of canines) someday! I think I made some progress today... Just have to work hard to accomplish my goals, like always. Those two quick sketches are all © mine, do not use without permission. Done with Photoshop and Wacom tablet.

torstai 3. helmikuuta 2011

People are thoughtless...

Last month there have been some reports about thoughtless animal killing in the news.
What makes a human to kill an innocent animal? I don't get it.And now I don't mean that if an animal needs
to put down for some reason like illness. This kind of killing is far from that!

I hate when people blame their own pets if they behave in a wrong way. It is NOT their fault, it is the owner's fault.An animal cannot speak, it can only react to the stimuli. It doesn't think humanly! Of course, if the pet is like aggressive, serious illnes or pain can cause it. The owner should observe regularly his/her pet's health condition. If there's any change in behavior, the pet should take to the vet. Unfortunately people doesn't get that, so they start to punish their pet. At its worst it may lead to a thoughtless killing.

A couple of days ago I read about dogs which died painfully because of someone gave them rat poison. And the feeder wasn't their owner! What the fuck is going on here?! If someone hates dogs, it isn't a reason for killing OTHERS' OWN pets! Something is wrong if the killer gains some kind of pleasure for doing that. I don't get that too, if a human kills someone else's wife or husband. A human should THINK rationally NOT emotionally!!

The other news was about a puppy which was choked to death because of misbehaviour. Really, really irresponsible behaviour by the owners. It wasn't the puppy's fault that it chewed shoes or something. People shouldn't blame others, they themselves are the real problem.